tiistai 22. elokuuta 2017

Harjoitus ajat

Hei kaikiile!

Syksyn aikataulun osalta vanhat junnuryhmät (1 ja 2) ovat parhaimmillaan aloittaneet treenit.

Viimevuoden peruskurssilaisten osalta seurassa ryhmä tulee olemaan peruskurssi+jatkoryhmä U9. Tämä tarkoittaa, että 9 vuotiaat ja sitä nuoremmat viimevuonna peruskurssilla olleista jatkaisi samassa ryhmässä keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 17.30-18.30.

Jatkan itse ryhmän vastuuvetäjänä, kanssani on tuttuun tapaan Harri sekä uusina Niina Rummukainen ja Minnamaija Örnberg. Julius on päässyt opiskelemaan Kuopioon lääkkikseen, joten hänelle toivotamme paljon onnea opintoihin.

Mikäli lapsenne on vanhempi kuin 9 vuotias, niin vanha junnu1 ryhmä (tiistaisin ja torstaisin) on lapsellenne sopiva (ryhmän nimi nyt juniorit U11). Tässä vaiheessa ei vielä suositella U13/15/18 ryhmään siirtymistä koska siellä on pulaa ohjaajista. Seurassa pyritään vähitellen siirtymään harjoittelemaan ikäryhmissä judoliiton "judokan urapolku" mallin mukaisesti. Näin ollen harjoitukset vastaavat paremmin kunkin ikätason motorista kehitystä.

Tärkeintä on kuitenkin, että kaikille löytyy sopiva ryhmä, jossa on oman kokoisia ja tasoisia pareja. Mikäli siirtyminen uuteen ryhmään askarruttaa tai juoro ei itse halua, aina saa jatkaa vanhassa tutussa ryhmässä. Mikäli jonkun kohdalla toisessa ryhmässä on sopivampia pareja, niin ohjaajien kanssa kannattaa keskustella sopivasta ryhmästä.

Lisäksi olisi hyvä, ettei ryhmät ja ohjaajat vaihdu liian usein, koska sekin voi olla joskus syy ettei viihdykkään.

Me aloitamme 30.8 keskiviikkona, Tervetuloa!

Ryhmässä harjoitellaan paljon uusien kanssa yhdessä, mutta vanhat on huomioitu tekniikka-osuudessa. He etenevät judoliiton suositusten mukaan ja siirtyvät harjoittelemaan tekniikoita oranssiavyötä silmällä pitäen ja toki vanhaa kerraten. Judo on teknillisesti vaikea laji, joten varsinkin nuorempien kohdalla tärkeää harjoituksissa on edelleen leikinomainen lajiharjoittelu kamppailuineen sekä hermoston kehittäminen, joka luo pohjan paitsi judolle niin muullekkin liikunnalisten taitojen kehittymiselle.

Mikäli lapsesi on kiinnostunut kilpailuista, niin laittakaa rohkrasti viestiä! Syksyn ensimmäinen kisa otelaan 2.9. Raisiossa ja Junnu-Cup on nykyisin nimellä startti-cup, jonka ensimmäinen kisa käydään 10.9. Olen itse mukana useimmissa kisoissa, autan mielelläni kiosihin liittyvissä asioissa ja huomioin harjoituksissa kiosoihin lähtijät. Lisäksi tulee toki omat salikisat!

Kaikien ei missään nimessä tarvitse kilpailla! Mutta toivon että salilla turha kilpahenkisyys jätetään randorista pois, randori on harjoittelua, jota ei kuulu ottaa täysillä. Ne, joilla kilpailuhenkeä on enemmän, sopiva paikka purkaa tätä viettiä on junnukisat. Toisille kilpailuihin osallistuminen on iso kynnys, ja toiset ovat luonnostaan kovin kilpahenkisiä. Toivon tulevan syksyn harjoittelun palvelevan molempia. Tärkeintä on että lapsi/nuori nauttii tekemästään ja viihtyy matolla :)

Jos ryhmäjakoihin liittyy kysyttävää, ottakaa yhteyttä. Muutenkin minua saa rohkeasti lähestyä mieltä askarruttavilla asioilla. Myös toiveita saa esittää, etenkin mitä lapset toivovat :) Syksyn aikana voidaan pitää päiväleiriä yms. Yöleiriin en aio suostua ;) ellei joku muu ota yövastuuta...

Hyvää alkavaa syksyä!

Terveisin Mari